Monday, 3 August 2015

Saariaction

Viime viikon maanantaina oli tosiaan taas vuoro lähteä saaren isostelemaan. Tällä kertaa leiri oli kyllä hieman erilainen, koska ensinnäkin se kesti vain neljä päivää sekä leiriläiset olivat nuorempia, 11-14 vuotiaita. Leirin teeman oli intiaanit, joten tietenkin askartelimme inkkari päähineet ja teimme kasvomaalauksia. Kaikin puolin leiri oli onnistunut ja todella mukava. Kaikki leiriläiset ja isoset ketkä siellä olivat olivat ihania ja ohjaajatkin olivat aivan loistavia. Parempaa porukkaa on vaikea kuvitella.

20150727_152043

1

3

Viimeinen ilta oli ehkä hieman pelottava, kun ohjaajat olivat keksineet meille pienen jäynän. Se oli oikeasti todella uskottava ja (inhottaa myöntää mutta) hyvin suunniteltu. Kun pikkuiset olivat menneet nukkumaan ja me isoset ja pari vetäjää menimme siivoamaan keittiön vieressä olevaa nuotio paikkaa vetäjät toteuttivat viimeisen osan jäynästään. Tuli siinä hieman kiljuttua ja sekin kuulemma kuului todella hyvin majoitus tiloihin. No aamulla ei pikkuisista kukaan kyllä tullut siitä mitään kysymään, että ihan hyvä kumminkin. Mutta pakko antaa hatun nosto hyvästä suunnittelusta ja toteutuksesta.

2

20150728_221144

20150729_135749

4

No comments:

Post a Comment