Thursday, 18 June 2015

Uutta

Olimme tänään Iitun kanssa shoppailemassa. Vatekaupat olivat aika tyhjiä, koska kaikki olivat ilmeisesti ostamassa ruokia viime hetkellä juhannusta varten. Ei se tosin yhtään haitannut (eikä edes pieni sade haitannut), sai rauhassa ainakin kierrellä ja katsella. Kävimme kyllä myös prismassa ostamassa karkkia ensi viikon leirille.

Olen tosiaan siis seuraavat kolme viikkoa isosena rippileireillä. Yritän varmaan ajastaa postauksia viikoille, mutta katsoo nyt miten saan ne toteutettua. Mutta ainakin yksi postaus on ajastettu!




Hyvää juhannusta!!

Sunday, 14 June 2015

23:23

Tiistai iltana selailin kuvia joilla koristeelisin kalenterin ja aika kivasti niitä sain sitten lopulta kerättyä. Keskiviikko aamuna tulostinkin ja leikkasin kuvat ja sain sen jopa valmiiksi ennen, kun piti lähteä uuden leirin tapaamiseen. Tiistaina tuli pyyntö, jos menisin leirille ja ei siitä voinut sitten kieltäytyä ja nyt olisi sitten 3 leiriä putkeen. Ainakin on jotain tekemistä kolmeksi viikoksi, eikä pitäisi tulla tylsääkään.